keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Myöhäiset Hyvät joulut ja onneksi ei niin myöhästynyt Hyvää uuttavuotta 2012!

Näinhän siinä kävi mitä pelkäsin. En ole muistanut paljoa blogia päivitellä.
Tapahtumien puuttetta ei ainakaan voi syyttää.

Aloitetaampa siitä mihin viime päivityksessä jäätiin: Jyväskylän erkkari oli 2.10.2011
Eipä tuomari juuri tuosta meidän likasta tuntunut pitävän, juoksun jälkeisessä huonossa karvassa kuin oli. Enemmän niitä mustia näytti suosivan ja enemmän "Show"-tyyppistä koiraa, ja selvästi keskivertoa junnuluokan narttua kehittyneempiä yksilöitä. Mutta Arvostelu oli ok ja saatiin EH :) Olen siitä hyvin tyytyväinen.

Arvostelu: Tuomari Jussi Liimatainen
"Hieman pitkärunkoinen yleisvaikutelma. Hyvä kallo, kuono osa saa vielä täyttyä. Hyvä kaula ja hyvin kulmautunut etuosa, joka tosin on varsin kapea. Turhan pitkälanneosa. Jyrkkälantio ja matala hännänkiinnitys. Hyvin tasapainoiset liikkeet kauttaaltaan. Hyvin niukassa turkissa." Rodunomainen käytös lähestyttäessä.

Etteenpäin lokakuuta kun mentiin niin pääsimme viimein lonkka- ja kyynärkuviin. Hienot A/A lonkat kuvista löytyi ja kyynärät olivat myös kirkkaat 0/0! Oikein ylpeänä olen tytöstä! Polvet tosiaan tarvitsee myöhemmin tarkita uudestaan ja luonnollisesti silmät myöskin. Juoksu kierto meillä ainakin nyt on vakiintunut neljäänkuukauteen. Eli joulukuun 10.päivä meillä alkoi jälleen juoksut ja nyt tätä kirjoitellessani alkaa tärpit olla takanapäin. Näillä näkymin olemme siis käyneet sulhasta tapaamassa näin joulun aikaan ensivuonna. (Jos se kuuluisa maailmanloppu ei tule ennen sitä xD)

Ensivuoden lupauksiin kuuluu:
- Käydä katsomassa Kuopiossa ainakin Jalostuspäivien näyttely, ja toivottavasti myös edellisenä päivänä jalostustarkastuksi.
- Lähteä testaamaan tyttöä poroille Pellon erkkariin, en sinne muuten olisi lähtenyt mutta kun ne porot... Joten eiköhän me näyttelyihinkin uskallauduta. Pitäisi vielä olla juuri ennen seuraavia juoksujakin.
- Käydä Agilityn alkeiskurssi
- Käydä Laukaassa Koirasportti nimisessä yrityksessä uittamassa Pihkaa.
- Ja sitten luonnollisesti yrittää saada eukko tiineäksi ;)

Mutta siitä lisää keväämmällä kun alan kyselemään jalostustoimikunnalta mielipiteitä kymmenistä uroksista joita olen valinnut. Ainakin Pihkan taustalta olen kuullut että koirilla on runsaasti hammaspuutoksi. Tätä en TODELLAKAAN tahdo rotuun tuoda uudeksi ongelmaksi..

Oikein hyvät myöhästyneet joulun toivotukset ja hyvää uuttavuotta 2012!!