lauantai 23. joulukuuta 2017

Hupsista!

Puolivuotta taas vierähtänyt melkein huomaamatta!
 Tähän aikaan on sisältynyt koirien synttäreitä: Pihka, Iina ja Gahci-pentue, sekä dramatiikkaa kun kävimme Pekun kanssa kyynärten CT-kuvauksissa. Tästä minulla on tarkoitus pian julkaista oma juttunsa. 

Lisäksi Iina, joka on minulla sijoituksessa on nyt kasvattajansa luona hoitamassa ensimmäistä pentuaan.

Nyt kuitenkin toivotamme tähän hetkeen hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille blogiin eksyville! :)





Koiran tehtävät
(Sävel: Tontun tehtävät)

Mitkä ovat koiran tehtävät,
kun jouluaatto viimein alkaa.
Mitkä ovat koiran tehtävät,
kun jouluaamu sarastaa,
ne luetelkaa.
On niitä seitsemän, seitsemän,
koiran tehtävää,
ne luetelkaa.

Ensimmäinen tehtävä on niillä
äiti lenkittää, äiti lenkittää
ja sitten rapsutusta odottaa.
Täytyy aivan kohta oravaa tuijottaa
ja herkut sohvaan,
herkut sohvaan,
herkut sohvaan piilottaa.

Mitkä ovat koiran tehtävät,
kun jouluaatto viimein alkaa.
Mitkä ovat koiran tehtävät
kun jouluaamu sarastaa,
ne luetelkaa.
On niitä seitsemän, seitsemän
koiran tehtävää.
Ne luetelkaa,
siinä onkin urakkaa,
kun täytyy lelut levittää,
lelut levittää
ja sitten matot kurtistaa.
Täytyy aivan kohta kuusi kallistaa,
ja herkut sohvaan,
herkut sohvaan,
herkut sohvaan piilottaa.

Mitkä ovat koiran tehtävät,
kun jouluaatto viimein alkaa.
Mitkä ovat koiran tehtävät
kun jouluaamu sarastaa,
ne luetelkaa.
On niitä seitsemän, seitsemän
koiran tehtävää.
Ne luetelkaa,
siinä onkin urakkaa,
kun täytyy lelut levittää,
lelut levittää
ja sitten matot kurtistaa.
Täytyy aivan kohta kuusi kallistaa,
ja herkut sohvaan,
herkut sohvaan,
herkut sohvaan piilottaa.


Oikein hyvää ja rentouttavaa joulua sekä ihanaa uuttavuotta!

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

💗 Oikein paljon onnea 1v. synttäreitä viettävälle Onnen-pentueelle 💗

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Päivityksiä päivityksiä, ja vähän myös kuulumisia

Edellisestä päivityksestä onkin kerennyt vierähätämään jo tovi. Pahoitteluni siitä.

G-pentueen sivua on hieman päivitetty ja seuraavaksi työnalle tulevat viimeisimmän O-pentueen sivu. Kyllä se aika vain rientää, sillä nämäkin naperot on jo yli 10 kuukautta! Huh!

Meillä ainakin tämä on kotona huomattavissa siinä, miten murrosikä alkaa tekemään tuloaan. Tyttöjen hajut kiinnostaa ja korvat on monesti lenkillä vain koristeena.

Iinan kanssa olemme käyneet agilityn alkeiskurssin ja Pihkan ja Pekun kanssa olemme käyneet Noseworkin alkeissa. Nose on kyllä erittäin mielenkiintoinen ja kiehtova laji! Näyttelyissä olemme käyneet muutamaan kertaan myös. Viimeisimpänä reissu suuntautui Tallinnaan ja seurassamme oli ystäväni Jonna koiransa Rosen kanssa.

Peku suoriutui ensimmäisestä yönyli kestävästä "lomailu" reissustaan erittäin hyvin ja hotelli yö meni vallan mainiosti. Iina puolestaan on jo reissuissa ja vieraissa ympäristöissä vanha tekijä.

Pekun arvostelu näyttelyistä:
Tallinna 9.4.2017
Tuomari: Maija Mäkinen
”10 months. Masculine junior. A bit long in leinght, masculine head, quite big hairy ears. Nice eyes, good bite. Enough stop but today a bit dry muzzle. Nice neck. Well angulated front and behind. Good bones, Good body for age. Good tail. Coat condition not the best today a bit soft and lacks undercoat. Moves balanced, nice temperament” JUN ERI 1

Iinan arvostelu näyttelyistä:
Tallinna 9.4..2017
Tuomari Maija Mäkinen
”Very feminine. On the smaller side but very well balanced. Nice topline. Feminine head. Small hairy ears. Nice eyes. Good neck. Balanced angulations. Good body for size. Good paws. Good back and tail. Not in best coat today. Moves very well. Nice temperament” AVO ERI 1 PN1 SERT CACIB VSP >>> EEMVA ja TLNW-17

Iinan saalis missikisoista.

Iina siis nyt Eestin aikuismuotovalio ja ensimmäinen CACIB myös saatu. Tästä on emännän kanssa hyvä jatkaa. Pekun kanssa suunnitteilla on jo toinen reissu, josko miekkonen saisi tuon Junior muotovalion arvon. Katsotaan miten käy. Reissuissa on aina mukava käydä. :)